Mitä on onnistuminen?

Helppoa aloittaa teksti aina jostakin päivän kulkua polttaneesta kysymyksestä. Mitä siis on onnistuminen? Suunnitelmiini verrattuna epäonnistuin tänään. Mutta toisaalta kalorimäärä jäi kuitenkin omien laskelmieni mukaan reippaasti vajaaksi, eli voisin siis sanoa olevani kohtalaisen tyytyväinen. Onnistuin vastustamaan työpaikan ilmaisia viinereitä ja rasvasokerisekoitejogurtteja (miten helkkarissa voi jogurtissa olla 119 kaloria 100 grammassa?). En sortunut niihin. Eikä tehnyt edes tiukkaa, tai siis että kieltäytyminen oli oikein luonnollisen tuntuinen valinta, vaikka mieli olisikin tehnyt.

Toisaalta taas. Mun piti tänään syödä säännöllisin välein ja sopivia määriä tasaisesti. No eihän se ihan niin onnistunut. Paastosin ja söin ja taas paastosin ja söin. Lopulta illalla myös tuttavien juhlia varten innostuin sekakäyttämään. Aluksi otin lääkettä vaan jotta saisin itseni hallittua syömisestä. Mutta sitten ajattelin että ei se yksi lightsiideri mihinkään hetkauta mun tätä päivää, kun muutenkin olen vielä niin miinuksella. No niitähän meni sitten kaksi. Ja vähän viiniä. Ja vähän skumppaa. Onneksi sentään baarikierrokselta halusin jäädä pois. Kai se lääke sitten vaikutti vasta hiukan jälkijunassa. Olisi pitänyt ottaa vähän aiemmin, että olisin vaan jo juhlien alusta asti kaivannut kotia kuin kuuta nousevaa.

Ollut tänään sellanen helppo-vaikea päivä. Näitä on aina välillä. Tänään oli helppoa ruuan suhteen, ainakin kohtuullisen, mutta vaikeaa noin muuten mentaalisesti. Onneksi työ saa vähän ajatuksia muualle sentään. Mutta toisaalta välillä tuntuu, että ongelmiini vaikuttaa negatiivisesti se, etten saa tarpeeksi keskittyä niihin. Jotenkin tuntuu että silloin ne pautuvat, ja sitten sen vapaan hetken myötä kaikki kasaantunut kaatuu päälle, ja silloin tilanteeni hallinta on miljoona kertaa hankalampaa, kuin taas sellainen tasainen pieni jatkuva hallinta.

No mutta kuitenkin. Tänään oli tuossa mielessä helppo-vaikea päivä. Niitä toisia pelkään melkein tällä hetkellä enemmän. Että henkisesti menisi hyvin, mutta ruuan suhteen päin mäntyä. Se aiheuttaa taas sitten sitä kasautumista henkisesti rankoille ajoille. Miksen vaan osaisi laihduttaa ajattelematta sitä niin paljoa?

Mutta onnellista. Laskin tänään töissä, että virallisesti olen aivan pian taas alipainoinen. Sitä odotan, se on etappi. Iso sellanen. Pitkästä aikaa taas. Mutta en vaan ymmärrä miksi olen silti niin suuren tuntuinen? Vahvan ja lihaksikkaan sentään melkein, mutta samalla myös liian suuren. Eikö alipainoisen kuuluisi olla siro ja hento? Mutta onhan tässä vielä jokunen gramma jäljellä siihen.

Vaakaa en muuten ehtinyt tänään hankkia. Oli liian kiire. Mutta aion kyllä, olen nyt jo päättänyt. Tahdon tietää tarkemmin painoni.